sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Rant and Gripe

Hei taas. Pari päivää mennyt kun en ole oikein saanut mitään kirjoitettua. Eipä ole paljon kyllä ollut aihettakaan. Duunia pukkaa. Eikä sitä kivanlaista eli treenausta. Pakko on pyöriä siellä hypermarketissa että saisi jotain matkakassaa aikaiseksi. Yhdentoistapäivän työputki on tänään 6/11 joten voiton puolella ollaan. Ensiviikolla keskiviikkona ja torstaina olen Vantaalla koulutuksessa joten taas jää treenaukset vähemmälle. Ajattelin tosin kertoa minkälaista on treenata hotellin salilla jos antavat luvan kuvata paikat. Saisi ainakin sen lihaskuntoreenin aluilleen.
Aiemmin viikolla lupaamani reittisuunnitelma jää todennäköisesti kertomatta kun ei olla keritty yhdessä Johnnyn kanssa sitä vielä kertaamaan, mutta uskokaa, se on tulossa.

Ostinpa muuten minäkin sen juomapullotelineen :D

Ulkona on muuten tosi hienoa. Menkää kaikki ihmeessä pyöräilemään. Se virkistää.

/Kalle



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti